Kymmeniä lapsia raiskattu Turkkilaisessa koulussa

Koulun omistavalla järjestöllä yhteys Erdoganin puolueeseen.

Karamanin provinssi, Turkki. 54-vuotias on syytettynä 8-10 vuotiaiden lasten raiskaamisesta useiden vuosien ajanjaksolla.

Skandaali alkoi kun 9-vuotias poika kieltäytyi menemästä kouluun. Lääkäri lähetti pojan psykiatrille, joka sai selville, että hänet oli raiskattu useita kertoja opettajansa toimesta. Tämän jälkeen poliisi on kertonut, että uhreja saattaa olla jopa 45, kertoo saksalainen Die Welt.

Ensar-säätiö, joka pitää koulua ja asuntolaa, on yrittänyt peitellä asiaa. Säätiö on lähellä presidentti Erdoganin johtamaa Turkin AKP-puoluetta. Näissä kouluissa ja leireillä annetaan Erdoganin määräämää uskonnollista kasvatusta, jolla pyritään luomaan hänen unelmansa mukainen ¨uskonnollinen sukupolvi.¨

Karaman

Karaman

Tosiasiallisesti tällaiset lapsille tarkoitetut asuntolat ovat kiellettyjä Turkissa, mutta säätiö ei ole piitannut kiellosta.

Yksi lapsista kertoo kärsimyksistään. ¨Kaikki tiesivät tästä mutta emme voineet puhua siitä tai kertoa perheillemme.¨ Toinen lapsi kertoo: ¨Hän tuli yöllä ja pakotti minut mukaansa. Yritin puolustaa itseäni mutta hän ei päästänyt irti. Muutaman päivän päästä hän tuli uudelleen. Pelkäsin häntä kovin paljon.¨  Lasten mukaan opettaja pakotti heidät myös katsomaan ihmisten ja eläinten välistä pornoa.

erdogan_2583293b

Vetää mietteliääksi

Turkin EU-jäsenyys siintää tulevaisuudessa. Erdoganin hallinnon tukemissa oppilaitoksissa kasvatetaan hänen unelmiensa ¨uskonnollista sukupolvea¨ eläinseksin ja raiskausten avulla.

Herää kysymys: Miksi Eurooppa haluaa olla Turkin kanssa missään tekemisissä? Haluaako Erdogan kouluttaa Euroopan lapsistakin uskonnollisen sukupolven? Tuleeko Erdoganista EU:n kasvatuskomissaari, vai Euroopan sulttaani?

turk

Turkissa lomailevia suomalaisia ilahduttanee tieto, että Karaman on vain kivenheiton päässä Alanyasta.

(lähde: breitbart)

 

Mainokset

2 vastausta artikkeliin ”Kymmeniä lapsia raiskattu Turkkilaisessa koulussa”

  1. Eu siis tukee pedofiili valtiota!!!
    Saksassa joku tekee harmitonta pilaa erdoganista ja joutunee linnaan. Erdogan pilaa tuhansien lasten elämän ja EU suvaitsee!!!!!
    Mikähän on vialla tässä maailmassa tänään???

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s