Terroristit kulkevat vapaana Euroopan kaduilla

Pakolaisina Lähi-Idästä palaavat Islamilaisen valtion taistelijat elävät vapaina Euroopan islamisoituneissa lähiöissä.

Eiliset Brysselin iskut osoittavat, että viranomaiset ovat menettäneet otteensa täysin. Iskut olivat selkeästi odotettavissa, mutta niitä ei kuitenkaan pystytty estämään. Euroopassa on tuhansia terroristeja, jotka ovat soluttautuneet mantereelle talouspakolaisten mukana. Vaikka monen Syyriasta palaavan ja muun terroristin tiedetään olevan nyt Euroopassa, heidän annetaan kuitenkin kulkea vapaana.

Esimerkiksi Hollannissa poliisilla on kuitenkin riittänyt aikaa vierailla kantaväestöön kuuluvien kodeissa uhkailemassa ja moittimassa heidän ¨islamofobista¨ kirjoittelua sosiaalisessa mediassa.

Samaan aikaan terroristit elävät ja toimivat normaalisti muslimiyhteisön suojelemina Euroopan islamisoituneissa lähiöissä. Esimerkiksi Pariisin verilöylyn pääepäilty, Salah Abdeslam, pidätettiin Brysselin Moolenbekin lähiöstä, jossa hän asui lähes avoimesti kuukausia, kivenheiton päässä vanhempiensa kodista. Pidätyksen jälkeen paikallinen muslimiväestö protestoi ja mellakoi. Euroopassa on satoja NO-GO- ALUEITA, minne viranomaisten ja kantaväestön on vaarallista mennä niissä asuvan muslimiyhteisön väkivaltaisuuden vuoksi. Islam opettaa vihaa ei-muslimeita kohtaan. Vuosia jatkunut holtiton maahanmuuttopolitiikka ja lähes pakkomieltainen muslimiväestön tuominen Eurooppaan tuo tämän vihan näkyviin lisääntyvänä väkivaltana kantaväestöä kohtaan ja sen äärimuoto, eli jihad, tai pyhä sota ei-muslimeita vastaan, johtaa eilisen kaltaisiin terrori-iskuihin. Näiden iskujen on tarkoitus tappaa mahdollisimman paljon ihmisiä ja kylvää kauhua, Muhammedin opetusten mukaisesti. On hyvä pitää myös mielessä, että suuri osa, jopa Euroopassa asuvista muslimeista, hyväksyy terrorismin ei-muslimeita vastaan. 

Tänään aamulla uutisoitiin  Pariisin ja Brysselin iskujen räjähde-ekspertin, Najim Laachraoun pidätyksestä, Anderlechtin lähiöstä. (Juuri tulleen tiedon mukaan Laachraou onkin ilmeisesti onnistunut pakenemaan.) Pelkästään Belgiassa on satoja Syyriasta palanneita ISIS-taistelijoita. Viranomaiset sanovat olevansa tietoisia tästä. Miksi heitä ei pidätetä? Miksi heidät päästetään takaisin Eurooppaan hautomaan terrori-iskuja ja muita rikoksia? Näyttää vahvasti siltä, että viranomaiset tulkitsevat lakeja hyvin eri tavalla muslimien kohdalla. Islamilaisen valtion uhrien irtileikattujen päiden kanssa kuvissa poseeraavat psykopaatit kulkevat vapaina Euroopan kaduilla, myös Suomessa.

 

Mainokset

3 vastausta artikkeliin “Terroristit kulkevat vapaana Euroopan kaduilla”

    1. Terroristit kulkevat vapaana Euroopan kaduilla, terroristit kulkevat vapaina myös Suomen kaduilla. Nämä ovat tosiasioita, jotka jokainen hereillä oleva ihminen voi todeta, huolimatta siitä onko kirjoittaja tiedossa. Onko sinulla jotain todisteita etteikö asia näin ole. Joskus silmien avaaminen auttaa. Suosittelen. PS. Tampereella ainakin irtopään roikottaja kävelee vapaana. Saa nähdä kuinka kotoutuu, mieluummin olisi saanut kotiutua takaisin Irakiin. Kohta tänne tulevat muutkin päänkatkojat, kun kuulevat, että eivät joudu vankilaan ja heitä elätetään täällä loppuelämänsä. AMEN.

      Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s