Makkarat pois myynnistä: Ei haluta loukata muslimien tunteita

Monet kahvilat Saksassa ovat poistaneet myynnistä perinteiset sianlihasta tehdyt makkarat, etteivät loukkaisi muslimien tunteita.

CDU-puolueen edustajat kuitenkin kritisoivat hanketta ja suunnittelevat toimia, joilla turvattaisiin sianlihan saatavuus työpaikoilla ja yliopistojen ruokaloissa.

CDU-puolueen Daniel Gunther: ¨Vähemmistöjen suojeleminen, uskonnollisistakin syistä, ei saa tarkoittaa, että enemmistön valinnan vapaus tulee jyrätyksi huonosti suunnitellun hienotunteisuuden vuoksi.¨

Guntherin mukaan ne, jotka haluavat olla syömättä sianlihaa voivat tehdä niin, mutta se ei tarkoita, että sianlihan pitäisi kadota kaikilta ruokalistoilta. ¨Sianliha on osa saksalaista kulttuuria,¨ hän sanoo, jyrkästi ruokalistojen muutoksia vastustaen.

Lisääntyvä määrä saksalaisia haluaa rajoittaa maahan tulevien pakolaisten määrää. Kasvavat pakolaismäärät herättävät huolta turvallisuudesta, erityisesti Uudenvuoden tapahtumien jälkeen, jolloin tuhannet naiset eri puolilla maata joutuivat muslimimiesten seksuaalisen ahdistelun, ryöstöjen, väkivallan ja raiskausten uhreiksi. Myös monet pikkulapset ovat joutuneet pakolaisten raiskaamiksi ja ahdistelemiksi. Länsimaisesta näkökulmasta katsoen, tällainen toiminta on mielisairasta, psykopaattien toimintaa. Islamissa pedofilia on normaali käytäntö, siinä missä sianlihan kieltäminenkin.

(lähde: Deutsche Welle)

 

Advertisements

10 vastausta artikkeliin ”Makkarat pois myynnistä: Ei haluta loukata muslimien tunteita”

  1. Jos maahanmuuttajat johonkin maahan tulee ”turvapaikkaa hakien”, niiden pitäisi elää sen maan sääntöjen mukaan, eikä niin että kyseisen maan pitäisi muuttaa lakejaan mamujen sääntöjen mukaiseksi. Sitähän nämä maahanmuuttajat juuri haluavat. Haluavat eliminoida kaikki ”vääräuskoiset” ja vallata maan.

    Tykkää

    1. Jostain syystä päättäjämme eivät ymmärrä tätä, vaikka imaamit saarnaavat Euroopankin moskeijoissa kuolemaa ”vääräuskoisille”.
      Me tavalliset ihmiset näemme selvästi heidän tarkoitusperänsä,
      meidän ei tarvitse olla poliittisesti korrekteja, voimme sanoa niin kuin asia on: he ovat barbaareja, ÄO on alhainen, idioottitasoa, ylimielisiä
      ja röyhkeitä, sekä miehet, että naiset.
      ISLAM ON KIELLETTÄVÄ SUOMESSA, KOSKA SE VAARANTAA TERVEYDEN, KÄÄNTÄÄ IHMISET TOISIAAN VASTAAN, UHKAA
      YHTEISKUNTARAUHAA, ON VÄKIVALTAINEN, SEKSUAALISESTI PERVERSSI, UHKA MIELENTERVEYDELLE JA FYYSISELLE KOSKEMATTOMUUDELLE.
      EI SUURMOSKEIJAA HELSINKIIN!

      Tykkää

  2. Onko nää kamelinnussijat niin herkkää porukkaa että mielensä pahoittaa joka asiasta? Jos heidän pillin mukaan aletaan tanssia niin voi v…,.,,
    Kyllä täällä itsekukin joutuu kestämään mielipahaa.!
    Nykyään muuta olekkaan kun näitä lukee.
    Voin siis pyytää poistamaan kaikki ns pakolaiset, MUN ON PAHA MIELI kun niitä on Suomessa!!!

    Tykkää

  3. Joo. Kuinka se on sitten toisinpäin islamimaissa.. ?
    Tämä nk. suvaitsevaisuus menee yli. En saisi syödä sianlihaa??
    Ruotsissa poliisi antaa ohjeita, Että naisten ei kannattaisi liikkua ulkona
    johtuen maahanmuuttajien ahdisteluista ja paäällekäymisistä…
    On nämä nyt kuitenkin meidän maita..

    Tykkää

  4. Ootsä iha sekasin? Tää on meidän maa, meidän tavat jos ei kelpaa ni on niit erituotteit mitä voi sitte ostaa jos nyt semmonen ihanan makunen makkara ei kelpaa

    Tykkää

  5. Oko nää kaikki Euroopan maat näin nössöjä että annetaan periksi noille riepupää öykkäreille? Näiden piti olla suuressa hädässä ja avuntarpeessa ja nyt valitetaan kaikesta ja syljetään silmille! Me tarvitaan enempi suojelua noilta!

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s