¨Runkkaava pakolainen¨ tehnyt yli 200 rikosta: Vapautus!

22-vuotias eritrealainen pidätettiin kun hän masturboi junassa.

Fulda, Saksa. Tarkistettuaan runkkarin henkilöllisyyden, poliisi huomasi että miestä syytetään yli kahdesta sadasta rikoksesta: 189 petosta, 40 varkautta, laiton tunkeutuminen alueelle ja rikollinen vahingonteko. Mies myös esitteli ja tyydytti itseään Intercity junassa.

Poliisi kuitenkin vapautti miehen (tietenkin. lat.huom.) koska hänellä oli voimassa oleva junalippu!

Saksan poliisi ja oikeuslaitos ovat niin ylityöllistettyjä, että monilla paikkakunnilla rikolliset pakolaiset pääsevät vapaaksi. Esimerkiksi kanavakaupunki Kiel, ei puutu pakolaisten tekemiin myymälävarkauksiin lainkaan. Siten pakolaiset voivat kävellä supermarketeihin ja hakea mitä tarvitsevat.

Olisiko kantaväestöön kuuluva, yli 200 rikosta tehnyt vapautettu? Tuskin!

Runkkaaminen junassa saattaa olla osa eritrealaista kulttuuria, mutta Euroopassa se ei kuulu normaalin käytöksen piiriin joukkoliikenteessä. Vastapäätä istuva kiireinen työmatkaaja tuskin ilahtuu jos eväsvoileivän päälle ilmestyy ylimääräiset kastikkeet.

(lähde: presseportal.de)

Advertisements

2 vastausta artikkeliin ”¨Runkkaava pakolainen¨ tehnyt yli 200 rikosta: Vapautus!”

  1. Juu no tämähän tästä enää puuttui. Täytyy testata ja kävellä kauppaan ottaa tarvitsemat ja maksamatta ulos. Jos otetaan kiinni niin miksi?
    Saatanan saatana jos noilla sekasikiöillä on ihmisoikeudet niin on ne mullakin! Mieleni pahoitan jos en saa samoja etuja!

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s