Japani: Muslimeiden helvetti osa III: Sayonara Fuckers

Myös Japani otti pakolaisia viime vuonna. Yhteensä 27 kappaletta, sisältäen esimerkiksi 6 afgaania, 3 syyrialaista, 3 etiopialaista, 3 Sri Lankalaista.

Taulukosta voidaan tarkastella tilanteen kehittymistä. Vasemmalla näkyy hakemusten määrä punaisella ja oikealla näkyy hyväksyttyjen hakemusten määrä sinisellä. Täten voimme havaita, että Japaniin on esimerkiksi 2015 hyväksytty lähes 30 pakolaista. Kasvu on ollut merkittävää, sillä 2014 Japani otti vain 11 turvapaikanhakijaa.

atlas_4JUOJJ6Og

Japanin hallinto ajaa oman kansan asiaa. Japanin pääministeri Abe: ¨Meidän pitää tehdä paljon muita asioita ennen kuin hyväksymme pakolaisia.¨

Islamilainen valtio on vaatinut terrori-iskuja Japania vastaan. On tässäkin mielessä helppo ymmärtää miksi Japani ei halua pakolaisia islamilaisista maista. Euroopan päättäjien näkemys taas on päinvastainen. Sen tulokset onkin nähty verivirtoina Euroopan kaduilla, niin terrori-iskuissa kuin raiskaus- ja väkivaltaepidemiana jonka uhreina on ollut Euroopan kantaväestö. Japanissa tällaisia ongelmia ei ole.

salat-6

Japanin muslimiyhteisö

prayer

Vertailukohtana Göteborgin väestöä

Japania tarkastellessa on helppo nähdä millainen on maa, sen kansa ja kulttuuri, joka on ollut islamilta suojattuna. Japanilaisten älykkyys ja estetiikan taju ovat korkealla tasolla. Japani on ollut ja on edelleen yksi suurimmista innovaation keskuksista. Japanilla on maailman kolmanneksi suurin talous, vastaavasti suurin osa maailman köyhimmistä maista on islamilaisia, tai niissä on merkittävä muslimiväestö, ja älykkyys sekä estetiikan taju jättävät paljon toivomisen varaa, puhumattakaan innovaatioista.

Jokainen tietää mitä on Ikebana, teeseremonia, judo, karate, aikido, kendo, kyudo, aikido tai sumo. Moni on nähnyt esimerkiksi Akira Kurosawan elokuvia tai Hokusain taideteoksia. Monella meistä on allaan myös japanilainen auto ja moni omistaa japanilaista elektroniikkaa ja kodinkoneita. Harvempi meistä viettää aikaansa katsellen Saudi Arabialaisia elokuvia, tai ajaa irakilaisella autolla ja käyttää afganistanilaista elektroniikkaa ja somalialaisia kodinkoneita.

Kendo_EM_2005_-_taiatari_2

Burkaa muistuttavat kendoasut saattavat tuudittaa monen muslimin erheellisiin ajatuksiin, että näitä herroja voisi kohdella samalla tavalla kuin normaalisti tällaisiin asuihin pukeutuvia. Se olisi valtava virhearvio. Pelkästään nämä kaksi kendokaa voivat puolustaessaan itseään ja läheisiään tarvittaessa helposti hakata siniseksi koko elintasoturvapaikanhakijaväestön bambumiekoillaan.

Japani: Muslimeiden helvetti osa I

Japani Muslimeiden helvetti osa II

Angola: Muslimeiden helvetti

Saudi Arabia: Muslimeiden helvetti

Suomi: Muslimeiden helvetti

 

Mainokset

Yksi ajatus artikkelista “Japani: Muslimeiden helvetti osa III: Sayonara Fuckers”

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s