Myös Somalia kielsi Joulun ja Uuden vuoden

Pari päivää sitten uutisoimme kuinka Brunein sulttaani julisti Joulun kielletyksi maassaan. Nyt myös Somalia on antanut vastaavan ilmoituksen. Suvaitsevainen islam kokee Joulun uhkana. Tämä ei ole mitään uutta. Joulu on enemmän tai vähemmän kielletty kautta rauhan ja suvaitsevaisuuden uskonnon maailman. Toivottavasti tänä vuonna ei Saudi Arabiassa tuomita ruoskittavaksi filipiiniläistyttöjä jotka kokoontuvat yhteen jonkun kotiin laulamaan joululauluja.

Samaan aikaan kun loputon virta somaleja virtaa kristittyyn Eurooppaan meidän elätettäväksemme, omassa maassaan somalit eivät jätä kristittyjä rauhaan. Näiden Joulun tuomitsevien ja sitä vahingollisena pitävien Somalian päättäjien ei kuule koskaan tuomitsevan somalien tekemiä raiskauksia ja murhia esimerkiksi Suomessa tai muualla Euroopassa. Vaikka somalit raiskaisivat täällä pikkutyttöjä, vammaisia tai naisia jopa porukallakin, tai hakkaisivat kirveellä ihmisiä kuoliaaksi, ei, pihahdustakaan ei kuulu Somalian päättäjien suunnalta. Mutta Joulu nähdään vakavana ongelmana.

Somalian uskonnollisen ministeriön johtaja, Sheikh Mohamed Khayrow julisti päätöksen lehdistötilaisuudessa Mogadishussa.

¨Kaikki Jouluun ja Uuten vuoteen liittyvät juhlat ovat islamin kulttuurin vastaisia ja saattavat siten vahingoittaa muslimien omaa uskoa. Turvajoukoilla on ohjeistus estää ja hajottaa kaikki kokoontumiset. Mitään aktiviteetteja ei saa olla. Me islamin oppineet varoitamme sellaisten juhlien järjestämisestä joilla ei ole merkitystä uskontomme periaatteille. Sellaiset juhlat myös aiheuttavat Al-Shabab ryhmän hyökkäyksiä.¨

Somali_warriors_board_British_naval_batilla

Joulu ei ole somalialainen perinne, kuten merirosvous ja työttömyys. Suomessa somalien työttömyysaste on noin 90%

 

Advertisements

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s