Kasvatammeko kyitä povellamme?

Juuri päättyneessä A-studion lähetyksessä keskusteltiin ulkomaalaisten tekemistä raiskauksista ja muista seksirikoksista. Etsittiin syitä moiseen käytökseen ja erikoisasiantuntijat yrittivät, kuten tavallista, selittää että kyseessä on vain jonkinlainen tilastollinen vääristymä. Onnistuttiin taas lakaisemaan SE TÄRKEIN SYY suuren arabialaisen maton alle.

Miksi sitä ei sanota ääneen?

Miten tulee selittää ulkomaalaisten yliedustus raiskausrikoksissa?

Hyvin helposti! Katsotaan mitä muita yhdistäviä tekijöitä näillä raiskaajilla on kuin raiskaaminen: Tehdään havainto: Lähes kaikki ulkomaalaiset raiskaajat ovat muslimeita. Esimerkiksi Ruotsissa 4% väestöstä tekee 80% raiskauksista. Mikä on tämä 4%:n osa Ruotsin väestöstä? Se on muslimimiehet. Tässä tilastossa ei edes ole mukana niitä muslimimiehiä jotka ovat saaneet Ruotsin kansalaisuuden.

Muslimimiesten osuus raiskauksista on monikymmenkertainen kaikissa länsimaissa. Pitääkö tämä vääntää rautalangasta valtamedialle, poliittisille päättäjille ja Nazima Razmayrille!?

Miksi muslimimiehet raiskaavat?

Siksi, että heidän uskontonsa opettaa ei-musliminaisten olevan saalista, jolle saa tehdä mitä tahansa. Vaaleat naiset ovat palkkio, jolla Muhammedkin houkutteli miehiä liittymään JIHADTAISTELUUN, eli PYHÄÄN SOTAAN ei-muslimeita vastaan. Tällä hetkellä Lähi-idässä raiskataan ja myydään ei-muslimi pikkutyttöjä seksiorjiksi. Myös tämä johtuu Muhammedin esimerkistä. He toimivat juuri niin kuin Muhammedkin toimi. Muslimimiesten pakkomielle pikkutyttöihin juontaa siitä faktasta, että Muhammed itse otti 6-vuotiaan pienen lapsen vaimokseen.

Musliminaisten asema omissa maissaan ei myöskään ole järin hyvä. Tämäkin johtuu profeetan opetuksista. Muhammed opetti: ¨Naiset ovat saalista ja niinkuin kotieläimiä.¨ Hän myös suositteli tyttöjen sukupuolielinten silpomista, koska se hänen mukaansa: ¨lisää miehen nautintoa.¨

Kaikki nämä seikat on helppo vahvistaa koraanista, Muhammedin elämänkerrasta sekä hadith-kirjallisuudesta. Myös islamin korkeimmat hengelliset johtajat kertovat saman asian. Esimerkiksi Irakin ylin hengellinen johtaja, suurmufti sanoi juuri taannoin: ¨kirkkojen polttaminen ja naisten pyydystäminen saaliiksi on todellista islamia!¨

Sanotaan se nyt tässä vielä kerran epäselvyyksien välttämiseksi:

Nazima Razmayrille:

LÄHES KAIKKI ULKOMAALAISET RAISKAAJAT OVAT MUSLIMEITA. HE OVAT OPPINEET TÄMÄN JÄRKYTTÄVÄN KÄYTÖKSEN NAISIA KOHTAAN USKONNOSTAAN, ISLAMISTA.

Tänään mediassa ongelmaan hehkutettu ratkaisu: ¨Järkevä tekeminen¨ Ylittää naiiviudessaan kaiken!

Ehkä miehen voi saada pois islamilaisesta kulttuurista, mutta voiko islamilaista kulttuuria saada pois miehestä?

Nyt kun tiedämme syyt, mitä päättäjät aikovat tehdä? Järjestetäänkö uusi A-studio ohjelma ja keskustellaan TODELLISESTA aiheesta, sekä mietitään TODELLISIA ratkaisuja ja myös sitä, kuinka järkevää tällaiseen uskontoon kuuluvia henkilöitä on Suomeen ylipäänsä ottaa?

Advertisements

26 vastausta artikkeliin ”Kasvatammeko kyitä povellamme?”

  1. Asia on just näin. Luulisi Nazimankin tietävän jotain oman maansa kulttuurista ja uskonnosta, vaikka onkin lähtenyt sitä pakoon. Eikös hän ole diplomaatin tytär, ilmeisesti on elänyt suojattua elämää. Luulisi kuitenkin olevan sen verran yleissivistystä kansanedustajalla ( en kyllä tiedä minkä kansan) että ei puhuisi läpiä päähänsä.

    Tykkää

  2. Nazima on kuten Husu Husseinkin, ns. Troijan hevosia pahimmasta päästä. Molemmat näyttelevät ”sopeutunutta” mutta tosiasiassa ovat edelleen täysiä muslimeja muslimien tapoineen kaikkineen.
    Husseinista se esimerkki kuinka hän, kun Immonen kirjoitti kesällä Facebookiin tekstinsä ”Ihave a dream…”, niin Hussein muunsi sen itselleen ”sopivaks”. Hän vain huomaamattaan kirjpitti niin kuin ajatteli:
    ” …my fellows jihadi fighters….”
    Siis hänen jihadisti-kaverinsa taistelevat….
    Hän korjasi tekstin sitten, pari tuntia myöhemmin, ehkä jonkun asianosaisen opastuksella, ja jättä sanan jihadi pois.
    Teksi on, ehkä vielä uettavissa 26.7.2015 hänen sivuilla.

    Tykkää

  3. Moi, mua jäi kiinnostamaan kirjoituksesi ja eräs kiinnostavista kohdista oli tämä:

    ¨Naiset ovat saalista ja niinkuin kotieläimiä.¨ Hän myös suositteli tyttöjen sukupuolielinten silpomista, koska se hänen mukaansa: ¨lisää miehen nautintoa.¨

    Kaikki nämä seikat on helppo vahvistaa koraanista, Muhammedin elämänkerrasta sekä hadith-kirjallisuudesta.”

    Missä kohtaa islamin uskonnollista kirjallisuutta kehotetaan mm. silpomaan tyttöjen sukupuolielimiä?

    Tykkää

    1. Useita hadith lähteitä: Sunan Abu Dawood 41:5251, Sahih muslim 3:684, Al.Muwatta 2:19.75, Sahih al Bukhari 7:72:779, Paras lähde ja esimerkki on tietenkin käytäntö: Missä ja kuka harjoittaa jne. Viittaus naisista kotieläiminä löytyy ns. Muhammedin viimeisetä saarnasta. Ibn Ishaq: ¨kohtele naisia hyvin, sille he ovat kuin kotieläimiä. (awan)

      Tykkää

      1. Niin, eli lauseen alkuosahan kuului ”Kohtele naisia hyvin.” Jostain syystä jätit tämän lauseen alkuosan alkuperäisessä kommentissasi kertomatta. Miksiköhän? On myös hassua, että kaikkiin Lähi-Idän alueilta tuleviin henkilöihin viitataan ”muslimeina”. Mistä te heidän uskontonsa tiedätte? Alueella on paljon myös kristittyjä ja muihin uskontoihin kuuluvia. Jos vaikkapa Irakista tuleva kristitty mies raiskaa Suomessa naisen, onko raiskauksen syynä silloinkin Koraani ja islamilainen kulttuuri? Nyt vähän järkeä päähän, rasistiystäväni.

        Tykkää

    2. Mikä on todella pelottavaa on se, että vielä tänä päivänä islamilaisen maan hengellinen johtaja sanoo että ei-muslimi naiset ovat saalista. Irakin suurmufti sanoi muutama viikko sitten: ¨kirkkojen polttaminen ja naisten saaliiksi ottaminen ovat oikeata islamia¨.

      Tykkää

    1. Törkeä kommentti Henri. Ymmärsinkö oikein, kannatatko itse tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomista? Maailmassa on tällä hetkellä 120 miljoonaa uhria, jotka ovat sen joutuneet kokemaan. Mikä olisi viestisi heille?

      Tykkää

  4. Minun viestini ympärileikkaajille on että lopettakaa barbaariset perinteenne, olitte sitten animisteja, kristittyjä, muslimeita tai lentävän spagettihirviön palvojia. Minun viestini sinulle puolestaan on sama kuin edellä, toistan: olet häpeäksi Suomella ja suomalaisuudelle.

    Tykkää

  5. Riippumaton media, käytätte jutuissanne tilastollisia lukuja, esimerkiksi tuo muslimimiehien osuus raiskaajista Ruotsissa. Olisiko mahdollista lisätä näiden seikkojen perään viitteet esimerkiksi tutkimuksista tai lähteistä mistä tieto on otettu faktojen vahvistamiseksi?

    Tykkää

    1. Katso vaikka nyt tästä. Ruotsistakin on hankala saada tilastoja koska näitä asioita pyritään salaamaan ja lakaisemaan maton alle. Itse asiassa tilanne on jopa vielä pahempi kuin eilen nopeasti kirjoittaessani muistin! https://muslimstatistics.wordpress.com/2015/03/19/sweden-77-6-percent-of-all-rapes-in-the-country-committed-by-muslim-males-making-up-2-percent-of-population/ Huom. tiedot perustuvat RUOTSIN VALTION TILASTOIHIN. Monissa maissa on meneillään hankkeita lainsäädännön muuttamiseksi siten, että se kieltää rikosten tilastoinnin etnisen tai uskonnollisen taustan mukaan. Tämä johtunee juuri siitä, että on huomattu muslimeiden räikeä yliedustus seksi ja väkivaltarikoksissa, ja pyritään salaamaan se kantaväestöltä. Mitä raaempi rikos, sitä suurempi osuus.

      Tykkää

      1. muslimimiesten valtava edustus raiskauksissa on ilmiö kaikissa länsimaissa. Uhrit ovat lähes poikkeuksetta vaaleita ei-musliminaisia. Islam näkee heidät vapaana riistana. Se on jättimäinen ongelma jota Nazima Razmayrin kaltaiset päättäjät pyrkivät salailemaan. Muslimina hän itse tietänee ei-musliminaisten aseman islamissa varsin hyvin.

        Tykkää

    2. Tuo eilinen juttu oli todella nopeasti kirjoitettu vastineeksi A-studion törkeisiin raiskaajien puolusteluihin ja kiertelyihin ja kaarteluihin. Lähteet ovat aina olemassa, aina ei ehdi niitä listailemaan kun teen kaiken työn yksin.

      Tykkää

  6. Kun neekeri raiskaa valkoisen,pahoitellaan voi voi ei noin saa tehdä.Mitä tapahtuisi jos valkoiset alkaisivat raiskata maahan muuttaneita mutiaisia.Olisi seuraava otsikko uutisissa.SUOMESSA LEVIÄÄ UUSI RASISTINEN ILMIÖ PAKOLAISIA VASTAAN JA KANSANEDUSTAJAT HUOLISSAAN:-)))

    Tykkää

  7. Jep tarkoitin kyllä naaras puolisia mamuja.Kannattaa katsoa fb:ssä sademies ollin kommentteja mamuista,entinen poliisi ja selkäranka kohdillaan.Hieno kommentti mamut pitäisi pestä sian verellä,eihän siinä mikään muutu sikoja ne on itsekkin.Jos minä saisin päättää niin aina kun mamu raiskaa niin pakolais keskukseen ja 100 mamua vajan taakse se on ainut tapa saada ne ymmärtämään suomen tapoja.Olisipa kekkonen vielä vallassa.Nyky päättäjät järjestään vellihousuja kaikki,rahaa tungetaan mamuille ja spr mukana ja suomen velka suurimmillaan vuosikymmeniin.Noilla rahoilla olisi saanut kaikille suomen asunnottomille kaksion,mutta mikä on päättäjille tärkeintä.Oma tilipussi ja pakolais bisnes,jossa moni kansanedustaja mukana.Tuohon kommenttiisi,,,,pesäpallo mailaan kannattaa laittaa jätesäkki päälle ,ettei maila likaannu se on syytön kaikkeen.Jätesäkkiin voi laittaa myöhemmin mahdolliset jätteet:-)))))

    Tykkää

  8. Suomessa 2012 ja 2013 käräjäoikeuksissa raiskausrikoksista tuomituilla yleisin etunimi oli Muhammad (eri versioineen). Näin siis jo Suomessakin!

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s