Saako Suomen ja Euroopan naisia ja tyttöjä raiskata vapaasti, valtiovallan yrittäessä vesittää tilastot islamilaisesta kulttuurista tulevien yliedustuksesta seksirikosten tekijöinä?

Ovatko valkoihoisiin, kristittyihin  eurooppalaisiin kohdistuvat raiskaukset ja muut rasistisia ja uskonnollisia piirteitä omaavat rikokset aihe, joihin suomalainen yhteiskunta ja valtiovalta aikovat puuttua avoimen yhteiskunnallisen keskustelun ja tarvittavan lainsäädännön turvin? Näiden rikosten tyypillinen piirre on uhrien sekä tekijöiden etninen tausta: Uhrit ovat eurooppalaisia, tekijät ovat Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta, islamilaisesta kulttuurista.

Suomi on monella mittarilla maailman kärkivaltioita. Erityisesti mitä tulee ihmisoikeuksiin, hyvinvointiin ja tasa-arvoon, varsinkin naisten asemaan ja äitinä olemiseen. Vuonna 2013 Suomi oli indeksin mukaan maailman paras maa asua, äideille. Voimme olla myös ylpeitä siitä, että Suomi oli ensimmäinen maa, joka salli täyden naisten vaalioikeuden. Täysi vaalioikeus tarkoittaa oikeutta äänestää, tietenkin, mutta myös oikeutta asettua ehdokkaaksi. Suomi on maailman esimerkki siinä, mitä tulee naisten ja tyttöjen oikeuksiin. Mutta vielä löytyy parantamisen varaa.

Euroopassa on nyt  meneillään rikosaalto joka kohdistuu ei-muslimi naisia ja tyttöjä kohtaan.

Onko tulossa yhteiskunnallista keskustelua ja esimerkiksi tiukennettuja lakeja ongelmien ratkaisemiseksi, sekä suomalaisten, että muiden eurooppalaisten naisten ja tyttöjen, UHRIEN aseman kohentamiseksi ja rikosten ehkäisemiseksi? Vai pitääkö Euroopan naisväestön, poliittisen korrektiuden nimissä, jatkaa kalliin hinnan maksamista seksirikosten uhreina, agressiivisesti vaaleita naisia kohtelevien ns. ¨pakolaisten¨ kynsissä? Näitä rikoksia tekevät, eivät välttämättä ole kotoisin esimerkiksi Islamilaisesta valtiosta. He saattavat vain olla kotoisin jostakin islamilaisesta valtiosta.

Tulemmeko näkemään naisväestön turvallisuutta käsittelevää julkista keskustelua?

Tuskin. Tuntuu siltä, että päinvastoin. Näyttää pikemmin siltä, että kaikki keskustelu pyritään tyrehdyttämään täysin. Monet Euroopan unionin maat kiirehtivät lainsäädäntöjä, jotka kieltävät rikosten tilastoinnin etnisin tai uskonnollisin perustein. Kuinka järkevää se on kantaväestöön kohdistuneiden räjähdysmäisesti lisääntyneiden rikosten valossa? Johtuuko tämä salailu ja peittely siitä, että on tajuttu valtava, monikymmenkertainen yliedustus seksi- ja väkivaltarikoksissa kantaväestöön nähden, erityisesti islamilaisista maista tulevien maahanmuuttajien kohdalla? Mitä väkivaltaisempi rikos on kyseessä, sitä korkeampi osuus islamilaisista maista tulevilla on näiden rikosten tekijöinä. Mutta yllättäen, sen sijaan että lainsäädäntöä muutettaisiin naisia ja tyttöjä , ja vaikka ryöstömukilointien uhreiksi joutuneita vanhuksia suojelevalla tavalla, sitä muutetaan tavalla, joka suojelee rikosten tekijöitä heidän etnisen ja uskonnollisen taustansa vuoksi. Myös käytännöt päivittäisissä istunnoissa suomalaisissa käräjäoikeuksissa, jättävät paljon toivomisen varaa: Missä maassa jengiraiskauksesta saa ehdonalaistuomion? Sinun kotimaassasi, SUOMESSA! (Katso mediasta ns. Tapiolan jengiraiskaus)

Riippumaton Median lähde, 30 vuotta aktiivisesti asianajajana toiminut nainen kertoo: ¨Syyttämiskynnys ulkomaalaisten kohdalla on paljon korkeampi kuin kantaväestön kohdalla. Hän jatkaa: ¨Esimerkiksi ulkomaalaisten kotioloissa tekemät ¨kulttuuriin kuuluvat¨ lasten pahoinpitelyt pyritään vesittämään lieviksi pahoinpitelyiksi, jotka siten rikoksina vanhenevat nopeammin ja vähentävät ruuhkautuneiden käräjäoikeuksien työtaakkaa.¨

Voisi ajatella, että naisten asema Suomessa on suhteelisen hyvä. Toisaalta kun puhutaan naisiin ja pikkutyttöihin kohdistuvista rikoksista: Missä ovat feministiaktivistit?

Se tapa, millä monet suomalaiset ja muut länsimaalaiset feministit aktivoivat itsensä kysymyksissä, kuten WC:n kannen auki- tai kiinnijättäminen, mutta samaan aikaan sulkevat korvansa ja silmänsä  islamilaisessa kulttuurissa tapahtuvilta räikeiltä ja systemaattisilta rikoksilta naisia ja ERITYISESTI PIKKUTYTTÖJÄ KOHTAAN..On häpeällinen! 

Haluan tässä lopuksi mainita seuraavaa:

Riippumaton Media  uutisoi monista eri aiheista, mutta nostaa erityisesti  esiin ja tietoisuuteen, naisiin ja tyttöihin kohdistuvan alistamisen, väkivallan, seksirikokset, kunniamurhat, sekä muut erilaisten uskontojen, doktriinien, kulttien ja kulttuurien tekemät rikokset naisia ja tyttöjä vastaan, niin Suomessa kuin muualla.

ns. ¨Profeetta¨ Muhammed: ¨Aah, haluatko taistella vääräuskoisia vastaan ja saada palkkioksi vaaleita seksiorjia?¨

ns. ¨Profeetta¨ Muhammed: ¨Minä olen se joka hymyilee tappaessaan.¨

(Kuva credit:kuvassa ruotsalainen raiskauksen ja väkivallan uhri. Kun islam uskontona puhuu ei-muslimi maista, sen mukaan Dar al Harb, joka tarkoittaa alueita, jotka eivät ole islamin alaisia, se opettaa: ¨Harbien verellä ja omaisuudella ei ole suojaa.¨)

Islamin mukaan sinä olet ¨Harbi.¨ Oletko?

 

Mainokset

6 vastausta artikkeliin ”Saako Suomen ja Euroopan naisia ja tyttöjä raiskata vapaasti, valtiovallan yrittäessä vesittää tilastot islamilaisesta kulttuurista tulevien yliedustuksesta seksirikosten tekijöinä?”

  1. Islamin usko on KIELLETTÄVÄ kaikissa sivistysvaltioissa! Ei moskeijoita Suomeen, pyllistelkööt kotonaan. Suomen laki on oltava kaikille sama, raiskauksista ankarat rangaistukset. Jokainen maahanmuuttaja joka syyllistyy rikoksiin on karkoitettava. Veronmaksajien rahoittaman Ylen
    ohjelmissa on lopetettava antamasta puheaikaa rasistisille somaliaktivisteille, joiden on vaikeaa peittää vihaansa suomalaisia kohtaan (esim. Mariam ja Husu). Turvapaikasta päättämään pätevät
    henkilöt, ei mitkään suvakkiblondit. Keskusteluohjelmiin ei Eva Biaudet´n kaltaisia henkilöitä, jotka eivät kunnioita muita keskustelijoita. Niin moni asia ottaa päähän tässä hulluudessa. Nyt olisi aika päättäjien olla luottamuksen arvoisia ja unohtaa poliittinen korrektius. Taas tulee Kekkonen mieleen: Saatanan tunarit!
    SPR perää avointa keskustelua, miten se on mahdollista jos ei myönnetä tosiasioita. NYT ON JO KIIRE!
    Kaikki joilla on pieniä lapsia, olkaa varovaisia. Eivät vain tytöt, vaan myös pojat ovat vaarassa. Näille pedoille käyvät kaikki.

    Liked by 1 henkilö

  2. Kun sanon että islam vyöryy Eurooppaan ja yrittää/tukahduttaa sen. Minulle nauraa osa ihmisistä ja sanovat :älä nyt ole rasisti ei meitä kukaan uhkaa. Pakolaiset tarvitsevat apua. No miksei niille sitten mikään riitä.? Etiopiassa kuolee lapsia(ihan oikeita lapsia) nälkään kun tänne tulevat pakolaiset sylkevät ruokaan. SPR ynnä muut suvakit vissiin petaa itselleen jotain taivaspaikkaa paapomalla näitä kiittämättömiä partalapsia! Eläköön katupartiot eläköön venäläiset miehet jotka puolustaa naisiaan eläköön Viro Puola Unkari joilla nollakiintiö. Puuuuu koko Suomen hallitus joka hyssyttää öikkäröiviä pakolaisia ja raiskaajia. Kai stubido sanoo tässäkin et sori siittä.!!

    Tykkää

    1. KATI, allekirjoitan kaiken kirjoittamasi. Kauanko kestää suomalaisten kärsivällisyys on vain ajan kysymys. On mahdoton tehtävä
      kotouttaa muslimeita suomalaiseen yhteiskuntaan sopiviksi.
      Suomessa on ollut somaleita jo vuosikymmeniä ja pitäisi olla selvää että he eivät kotoudu mihinkään, He ovat röyhkeitä öykkäreitä ja suurimpia rasisteja tässä maassa. Meillä on naapuri Ruotsi esimerkkinä, mitä voi
      pahimmillaan tapahtua, kun unohdetaan omat kansalaiset ja annetaan
      maan romahtaa, Malmö on jo muslimienemmistöinen kaupunki.
      Haluan uskoa, että suomalaiset ovat sitkeämpiä, ovat sotineet omat sotansa, toisin kuin ruotsalaiset, jotka ovat suomalaisten selän takana
      ja olettavat suomalaisten sotivan heidän puolestaan tulevissakin sodissa.

      Suomeen on tulossa amerikkalaisten hävittäjiä, maastoajoneuvoja ja
      sotalaivoja Suomenlahdelle. Ei taida olla paras mahdollinen ajankohta
      tällaiselle toiminnalle. Ei kannata ärsyttää nukkuvaa karhua.

      Maassa on huomattavan paljon Irakin armeijan sotilaita ja poliiseja,
      lisäksi isiksen päänkatkojia, kyllä pitäisi hälytyskellojen jo soivan.

      MELKEIN TOIVOISI JOTAIN TAPAHTUVAN, JOS SE HERÄTTÄISI
      PÄÄTTÄJÄT TEKEMÄÄN EDES JOTAKIN. HE OVAT SEN VELKAA
      MEILLE, JOTKA MAKSAMME LASKUN TÄSTÄ KATASTROFISTA.

      Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s