Venäläishävittäjät laajentaneet hyökkäyksiä myös Libanonin puolelle

Venäjä iski terroristikohteeseen Ras Baalbekissa, Bekaan laaksossa. Lähteen mukaan isku oli onnistunut ja aiheutti suurta tuhoa. Iskussa kuolleiden terroristien määrää ei tiedetä. Tämä oli ensimmäinen kerta kun Venäjä iski Libanoniin, aloitettuaan pommitukset Syyriassa syyskuun lopussa.

Maanantaina Venäjä iski myös Al Qaran alueella Syyriassa, lähellä Libanonin rajakaupunkia, Al Qaata. Islamilaisella valtiolla ja Nusra front-ryhmällä on aluueella tukikohtia. Myös venäläisten helikoptereita on nähty lentävän Libanonin rajalla.

 

rasbaalbek

Ras Baalbek, Libanon

lähde: fars news

Advertisements

3 vastausta artikkeliin ”Venäläishävittäjät laajentaneet hyökkäyksiä myös Libanonin puolelle”

    1. Kiitos Osmo! Kiitos, että luet Riippumaton Median uutisia. Me suomalaiset ansaitsemme vapaan median ja sananvapauden. Sen vuoksi isämme, äitimme, isoisämme ja isoäitimme ovat taistelleet ja rakentaneet tämän maan meille. Meidän pitää kunnioittaa sitä, käyttämällä heidän meille hankkimiaan oikeuksia, kuten oikeutta saada tietoa ja harjoittaa sanan- ja ilmaisunvapautta. Hyvää loppusyksyä (Tai alkavaa talvea!) ja kaikkea hyvää sinulle. Terveisin: Riippumaton Media

      Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s