Joutuuko maailma turvautumaan Putinin apuun Islamilaisen valtion tuhoamiseksi?

Kun kastroidut ja harhamaailmassa elävät EU-päättäjät paasaavat ¨rauhan uskonnosta¨ pommit paukkuvat ja rynnäkkökiväärit niittävät viattomia eurooppalaisia siiviilejä Pariisissa.

Onko Vladimir Putin ainoa toivo Islamilaisen valtion kuriin saamiseksi ? Taannoisen terrori-iskun jälkeen, jossa venäläinen matkustajakone ammuttiin alas islamilaisen valtion toimesta, Putinin huhutaan ottaneen esiin ydinaseen käyttämisen terroristeja vastaan pommittamalla Raqqan kaupunkia Syyriassa, joka on Islamilaisen valtion pääkaupunki. Islamilainen valtio on juuri pari päivää sitten uhannut myös Venäjää iskuilla. Olisiko isku Venäjällä sellainen käännekohta, joka johtaisi Venäjän voimakkaisiin reaktioihin Lähi-idässä?

EU-päättäjät ovat vastuuttomasti tilanneet islamin Eurooppaan. Nyt tuon tilauksen seuraukset tulevat esiin karmivalla ja konkreettisemmalla tavalla kuin koskaan. Onko lisää hyökkäyksiä odotettavissa myös muualla Euroopassa, lienee vain ajan kysymys. Ylimielisesti hymyileviä terroristeja näkyy kuvissa ja videoissa soluttautuneena ns. ¨pakolaisten¨ joukkoon jotka vyöryvät vuolaana virtana Eurooppaan.

Profeetta Muhammed: ¨ Olen se joka hymyilee tappaessaan.¨

Alkuvuodesta islamilainen valtio sanoi lähettävänsä Eurooppaan 500 000 pakolaista ¨psykologisena aseena¨ ja soluttavansa omia taistelijoitaan ¨pakolaisten¨ joukkoon. Islamilaisen valtion mukaan heillä on ¨tuhansia taistelijoita Euroopassa.¨ Tämä vastaa myös tiedustelulähteiden arvioita.

Historiassa ei ole mitään käännekohtaa jolloin islam olisi muuttunut ystävällismieliseksi Eurooppaa kohtaan. Aina kun islam on tänne tullut, miljoonat ovat kuolleet.

photo:kremlin.ru

Advertisements

15 vastausta artikkeliin ”Joutuuko maailma turvautumaan Putinin apuun Islamilaisen valtion tuhoamiseksi?”

      1. Meillä on yhteinen vihollinen ja se ei ole ISIS. Se on islam ja muslimit.
        Kääntämällä syylliseksi joku yksittäinen järjestö syyllistytään karkeaan itsepetokseen.

        Tykkää

    1. Jenkit ovat itse asiassa se alkuperäinen syyllinen tähän nykykriisiin.
      Jenkit ovat tuhonneet muut diktaattorit paitsi Assadin pohjois-Afrikasta ja Lähi-Idästä.
      Nämä diktaattorit, Gaddaffi, Hussein, Mubarak ja Afganistanissa Neuvostoliiton tukema presidentti, pitivät kansansa kurissa pitämällä juuri nämä ääriainekset kurissa.
      He tapattivat joitain satoja tai tuhansia sellaisia jotka yrittivät tuhota heidän valtansa ja seuraus on nyt nähtävissä. kaos koko alueella.
      Syyrian sota loppusi kun USA lopettaisi tukensa kapinallisille.
      USA on myöntänyt tukevansa tätä porukkaa.
      Se oli myös USA joka aikanaan koulutti ja aseisti Talebanit Afganistanissa saadakseen Neuvostoliiton ulos sieltä. Ja saihan se. Nuvostoliitto jopa luhistui siihen.

      Tykkää

    2. Jenkkien pressa on kaappimuslimi, sen broidi on korkea imaami Afrikassa. Niin että Putin on ainoa toivo. Meillä Sipilä häärää ja sonni mylvii euronkuvat silmissä ekstaasissa kertakäyttövallassaan. Petti meidät, mokoma läski.

      Tykkää

    3. Jenkit on tämän mamuinvaasion takana yhdessä juutalaisen pankki maailman kanssa. Kukas valitsee Amerikan presidentin (juutalainen pankki maailma).

      Tykkää

  1. Viime kesänä päivittäin ylen uutisissa peloteltiin Venäjällä, että kyllä nyt täytyy liittyä natoon. Oli jatkuvasti galluppeja ja aina vähemmistö oli nato myönteinen. On jo monta kuukautta ollut selvää, että vihollinen on lännessä. Ruotsi hoitaa Suomen maahanmuuttopolitiikkaa vaikka on jo romahtanut kehitysmaaksi. Miksi päättäjämme sallivat tämän? Meillä on noin lähellä varoittava esimerkki. Miksi Suomi menee tuhon tietä Ruotsin perässä. Norjassa ja Tanskassakin jo yritetään jarrutella. Suomalaiset haluavat vastauksia.

    Tykkää

  2. Nostradamuksen ennustus toteutumassa. Muslimit vyöryvät Eurooppaan. Onneksi ennustuksessa heidät myös lyödään takaisin. Samaisessa ennustuksessa tosin mainitaan Venajän hyökkäys osana muslimien vyöryä. Tai näin se on ainakin tulkittu.

    Tykkää

  3. mikäs tää tällänen paskasivusto oikein on ?
    ihan mielenkiintoisia ajatuksia, mutta kovin vakavasti en ota ”mediaa” jonka teksteistä puuttuu ”reportterin” nimi, kutsuu isis-porukkaa islamistiseksi valtioksi ja puhuu kastroiduista päättäjistä…

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s