Islam on nyt saapunut Eurooppaan samalla tavalla kuin aina ennenkin: Tuoden mukanaan verilöylyn

Laittomien maahanpyrkijöiden aiheuttama massiivinen rikosaalto ympäri Eurooppaa on jo nähty. Pariisin verilöyly tullee aloittamaan jälleen uuden rikoksen muodon, minkä kaltaista Eurooppa, tai varsinkaan Pohjoismaat eivät ole ennen joutuneet kokemaan: Koordinoidut massahyökkäykset haavoittuvia siviilejä, ns. ¨pehmeitä kohteita¨ vastaan useassa paikassa samaan aikaan. Mumbain 2008 hyökkäys Intiassa oli samankaltainen.

Ensin tuli raiskausten ja muiden seksirikosten, kuten jengiraiskauksien räjähdysmäinen kasvu. Tuli vanhusten ryöstöt ja mukiloinnit, koti-invaasiot, tuhopoltot, autojen polttamiset, pikkutyttöjen ahdistelut, jne. Lista on loputon, ja mitä väkivaltaisemmasta rikoksesta on kyse sitä suurempi osa tekijöistä on muslimitaustaisia.

Monikulttuurisuus Euroopassa toimii erittäin hyvin eri puolilta Eurooppaa olevien välillä ja esimerkiksi Kaakkois-Aasiasta ja Kauko-idästä tulevien kesken. Ainoa ihmisryhmä joka erottuu räikeästi, ovat islamilaisesta kulttuurista tulevat. Syy tähän on kuitenkin ilmeinen vähänkin islamin historiaa tuntevalle: ISLAM EI HYVÄKSY MONIKULTTUURISUUTTA ja tasa-arvoista rinnakkaiseloa muiden kanssa. Siksi ¨monikulttuurisuus on epäonnistunut surkeasti Euroopassa,¨ kuten Angela Merkel sanoi. On kuitenkin outoa, että hän sen jälkeen avasi Saksan ovet täysin, päästäen maahan satojatuhansia ns. pakolaisia. Merkel myös sanoi että, ¨eurooppalaisten pitää vain tottua islamiin ja sen lieveilmiöihin, sillä onhan Euroopallakin väkivaltaista historiaa.¨ Aivan kuin Frau Merkel olisi osannut arvata mitä tuleman pitää. Valitettavasti tämä lienee vasta alkusoitto.

Mainokset

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s