Kivittämiset, pakkoamputaatiot: pimeän keskiajan kidutusmetodit osa shiiateokratian arkipäivää

(kuvassa: Iranin pahamaineisin kidutuskeskus ja vankila: Evin)

IRAN OSA II

Julkiset hirttämiset, kivittämiset, ruoskimiset, silmien päästä kaivamiset taltalla, käsien ja jalkojen pakkoamputaatiot. Lista on loputon. Julmuuksista on Iranin Islamilaisessa tasavallassa tehty oma taidelajinsa. Alaikäisten hirttämiset ovat myös yleisiä. Perinteisesti Iranissa on tytöt voitu hirttää jo 9-vuotiaina, ikä, joka tarkoittaa täysi-ikäiseksi naiseksi tulemista. (ikä jolloin Muhammed aloitti seksielämän lapsivaimonsa kanssa.) Alle 18-vuotiaita poikia sen sijaan ei saa hirttää. Tosin tätäkään lakia ei aina noudateta. Tänä vuonna pelkästään Ramadanin aikaan 480 ihmistä ruoskittiin paaston noudattamatta jättämisestä.

201471517175415412341_man-being-flogged-in-public-[Archives-photo} Hangings_in_Iran

Hirttämiset ovat usein julkisia. Jos kyseessä on vaikkapa henkirikos, saattavat uhrin omaiset olla paikalla kiskaisemassa tuolin hirtettävän jalkojen alta. On myös mahdollista, että oikeuden tuomari saattaa haluta tulla itse asettamaan silmukan tuomitun kaulaan ja kiskaisemaan tuolin tämän alta, varsinkin jos syytetty on käyttäytynyt röyhkeästi oikeudessa tai on nainen, joka esimerkiksi on itsepuolustukseksi tappanut raiskaajansa. Länsimaisesta tavasta poiketen, raiskaustapauksissa islamilaisissa maissa, kuten Iranissa, tuomitaan yleensä uhri. Rangaistus voi olla lievä: Ruoskinta, tai ankara: Kivittäminen tai hirttäminen. 

Siinä missä hirttämiset ovat usein julkisia, oikeudenkäynnit ovat usein salaisia ja syytetyillä ei usein ole minkäänlaista mahdollisuutta saada puolustusasianajajaa. On myös tavanomaista, että jos vapaaehtoinen asianajaja ilmaantuu puolustamaan syytettyä, myös asianajaja pidätetään.Esimerkiksi kristittyjä syytettyjä saatetaan pitää useita vuosia vangittuna ilmoittamatta virallisia syytteitä.

woman2B1FE45300000578-3186052-image-a-4_1438842026590

Kristityt saavat huomattavasti ankarampia tuomioita ja voivat joutua vankilaan vain uskontonsa takia. Kristinusko nähdään propagandana valtiota vastaan. Kun taas kaikenlainen hallinnon kritiikki ja oppositio nähdään rappion levittämisenä maan päällä ja rikoksena jumalaa vastaan. Täten hallinnon vastustaminen voidaan ajatella jumalan tahdon vastustamisena. Nyt kun Barack Obama on sanonut, että Iran on Yhdysvaltojen uusi liittolainen, voisiko syytettyjen asema Iranissa parantua? Tuskin.

Advertisements

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s