Laittomien maahanmuuttajien todellisista kustannuksista

Jos ajatellaan, että esimerkiksi yksinhuoltajaäiti sijoitetaan yhden lapsensa kanssa pakolaisten vastaanottokeskukseen. Äidin kustannukset ovat 44€ per päivä, lapsen kulut ovat kaksinkertaiset, eli 88€ per päivä. Yhteensä siis 132€ x 30pv = 3960€ kuukaudessa. Tämän lisäksi tulee äidille maksettava kotoutumistuki sekä lapselle maksettava kotoutumistuki 310€ + 198€ = 508€. Joten äidin ja yhden lapsen hinta on siis 4468€ kuukaudessa, eli 53616€ vuodessa.

Edellinen esimerkki siis koskee yksinhuoltajaäitiä ja yhtä lasta. Jos kyseessä on esimerkiksi isä, äiti ja neljä lasta, nousevat kustannukset huomattavasti ja perheen kulut ovat 440€ per päivä, eli 13200€ kuukaudessa. Tämän lisäksi tulee vielä kotoutumistukea 310+310+198+198+198+198= 1412€ kuukaudessa. Siten nelilapsinen perhe tulee maksamaan yhteiskunnalle uskomattomat 175344€ vuodessa. 

Summat ovat huomattavia ja moninkertaisia siihen nähden paljonko kantasuomalaiset vähävaraiset perheet saavat. Tällainen ylenmääräinen altruismi tuntuu täysin järjettömältä ja vastuuttomalta. Eikö omaa kansaa pitäisi auttaa ensin?

Pitää kuitenkin huomioida, että sekä hallinto, että valtamedia ovat uutisoineet suuren osan pakolaisista olevan korkeasti koulutettuja huippuammattilaisia. Siten voisi ajatella, että nämä koneinsinöörit, hammaslääkärit ja lakimiehet tulevat työllistymään helposti ja nopeasti korkeapalkkaisiin työpaikkoihin maksaen yhteiskunnalle huomattavia verotuloja. Tällä olisi erittäin myönteinen vaikutus kansantalouteen ja kestävyysvajeeseen, joka johtuu väestön ikääntymisestä. Toisaalta jos mitään tällaista nopeaa ¨ihmetyöllistymistä¨ ei tapahdu, ja maahanmuuttajien työttömyysaste olisi vaikka järkyttävät 50-60 prosenttia, niin siitä aiheutuvat massiiviset rasitteet ajaisivat valtiontalouden perikatoon.

Jos hallituksen tulevaisuuden suunnitelmat pohjautuvat sen varaan, että maahamuuttajat nostavat Suomen talouden uuteen lentoon….saattaa edessä olla ankeita aikoja.

Mainokset

11 vastausta artikkeliin ”Laittomien maahanmuuttajien todellisista kustannuksista”

  1. Mä olisin kiinnostunut noista SPR:n ”vapaaehtoistyöpaikoista” ja tietty, avoimia kun ollaan, kysyisin, että miksei niistä informoida missään mediassa siten, että tällainen vähempiälyinenkin tajuaisi? Miksi SPR:n työllistävistä toimista ei kerrota totuudenmukaisesti? Suomeen syntyneet tai/ja Suomen kansalaiset tai sen saaneet kaksikieliset mamut ovat nk. kirjaamassa nyt syyrialaisten, irakilaisten, somalialaisten, afgaanien ym. ”turvaa hakevien tiedot” ylös. Vähintäänkin kaksikielisiä kun nyt ovat. ”Tiedot” kirjattuaan, kuten nimet, kansalaisuudet, syntymäajat yms, he ottavat seuraavan asiakkaan käsittelyyn ja jatkavat siten ”vapaaehtoistyötään”. On mielestäni ihmeellistä, että tästä ei liioin puhuta enempää, varsinkin kun ko. ”vapaaehtoiset” saavat tästä palkkaa (vai palkkiota?) 30-40 euroa/tunti. Toiset taas ovat saaneet ja uskoisin, että saavat edelleen SPR:n ja Unicefin purkkeihin rahaa keräämällä 12 euroa/tunti. Juopa on kuitenkin melkoinen, kun puhumme nk. vapaaehtoistyöstä ja sen tekijöistä. Ymmärrän hyvin, ettei kaikki vapaaehtoiset, esim. suomalaisnuoret ja miksei vähän vanhemmatkaan rahankerääjät,(jotka eivät osaa esim. arabiaa tai somaliaa) saa yhtäpaljon, Ymmärrän myös näiden tietojenkerääjien ansaitsevan enemmän, sillä onhan vastuukin aivan eriluokkaa. Ja kielitaitohan on välttämätön. Nämä tietojenkerääjät ovat useimmat täällä syntyneitä ja siten Suomen kansalaisia. He ovat käyneet täällä koulua, asuneet täällä ja oppineet siten samalla suomen. Ammattia heillä kaikilla ei vielä kuitenkaan ole, eikä useimmilla työpaikkaakaan. Päättötodistuskin saattaa puuttua useilta, mutta se ei ole mikään este ko. SPR:n/Unicefin vapaaehtoistyöhön. Ja miksi olisi, sillä nyt on todellinen tarve ja kiire saada kaikki, edes jotenkin rekisteröityä. Tämä on nyt tärkeää, toki samalla ”ammattiakin parempi duuni”. Useat ”saavat tehdä työtä” vain neljä tuntia päivässä, syytä tähän en tiedä. Verotus on toinen asia, mistä en tiedä, sillä kaikkea en ole kehdannut kysellä. Palkka/palkkio ei saa kuitenkaan vaikuttaa mitenkään negatiivisesti perheen aikaisempiin tukiin. Vapaaehtoistyön palkka/palkkio, tai miksi sitä nyt kutsuisi, on vähintään kohtuullinen. Ja kun muita kuluja ei ole, niin koko perhekin voi käsittääkseni ”normaalia äveriäämmin”. Ja mitä enemmän heitä ko. vapaaehtoistyössä toimii, sitä paremminhan perhe ja kielitaidottomat isovanhemmatkin voivat. He voivat säästää rahaa mukavasti. vaikkapa seuraavaan lomareissuunsa entiseen kotimaahansa, (josta tosin ovat paossa) vaikka sekin on ilmainen, kunhan osaa ja tietää, miten tehdä anomus. Ja kukapa ei sitä osaisi, kun vielä sen tekoon opastetaan? Kukapa ei toimisi samoin, jos ko. mahdollisuus siihen tarjotaan? Ei heitä siitä voi syyttää, mutta tämän mahdollistamiseen, suomalaisten verovaroilla, aikaansaavat päättäjämme joutaisivat vastuuseen ja julkisuuteen. Miksi tähän epäkohtaan ei ole puututtu? Vai, eikö tämä ole edes mikään epäkohta? Onko se osa ”jotain sellaista”, mitä vaan en itse yksinkertaisesti ymmärrä? En saata uskoa olevani ainoa joka ko. toiminnasta tietää ja, samoin ajattelisi. Ja täytyyhän näistä asioista jonkun osata päättääkin. Mediahan ei tästä ole niin valtavasti uutisoinut, mutta tuskin ”näistä asioista” kukaan oikeasti tietävä tahtoo sen enempää, ehkä rasistiksi joutumisen pelosta johtuen, ottaa mitään kantaa mihinkään. Ainakaan julkisesti ja avoimesti, mitään tietoa pois jättäen. Tietohan lisää tuskaa.

    Liked by 1 henkilö

  2. ”Tietoa” kun tulee niin paljon päivittäin, että tuskin siitä mitään haittaakaan on. Tietty sitä tuskaa. Olis jo aika saada kansankin tietää jotain. Mä en halua vasikoida näitä mamuja, joilta olen tietoni saanut, menis luotto ja tulis täys`hiljaisuus. Kiva kuulla totuuksia joskus ”vastapuoleltakin”, ya know.
    Julkaise pois, jos tää ei tule kaikkien tietoon, että mä ”vittuunnuin” tohon ”vapaaehtoisuuteen” ja SPR:in, Unicefiin ja eläkeläisten kusetukseen, sekä alituiseen aivopesuun. Nää putkinäköiset ”Big Brotherit” ja sivistymättömät viherstallarit, heikoimmat lenkit, ”näyttelijät”, ”muusikot” untuvikot ja maammepetturit ei tajuu vielä vuosiin, mitä ovat tehneet/tekemässä.. YLE olisi oikeasti vastuussa, mut minkä mä tässä voin? Tän päivän Don Quijote ristiinnaulitaan median suojatyöpaikkojen ja YLE:n takauksen saaneiden taholta. Jos mä kerron kaiken, mitä tiedän, niin mut tungetaan lusiin. Ja media pitää siitä huolen, että kansa ”tietää” mun olevan jonkun valehtelevan paskan. Viimeeksi mua luultiin papiksi. Oikeesti. – Joten anna palaa, kunhan voin luottaa johonkin täys`päiseen. Mä olen itse lojaali, joten …Jos mä pelkäisin tätä ”takastullutta Stasii”, niin ei tää miksikään muuttu. Kyylätäänhän meitä muutenkin kaikkii, enkä ole edes skitso. Uskoisin, että olet tietoinen, mitä tarkoitan.
    – Mut kuten jo sanoin, niin tää tieto vituttaa oikeesti ja nuijat ei tajuu mistään totuudesta mitään. Historian vääristely menee kans kuuppaan siten, ettei meinaa kestää.
    ps. Pakko sitä on tunkee muillekin ”tuskaa” l. tietoo, vaikkei ne sitä sisäistäkään. Tasoittaa vähän.

    Liked by 1 henkilö

  3. Huomasin ja kiitti siitä. Hyvä että kansallakin on mahdollisuus saada tietää jotain nyky-käytännöstä. Tällaisella pohjalla kun pysyt, niin tulen kirjoittamaan vastaisuudessakin totuuksista, joita saan tietooni ”heiltä” itseltään. Paljon on vielä ”varastossa” vastaavia juttuja, joten …
    Hienoa, että on olemassa joku, johon voin näitä epäkohtia kirjoitellen ihmetellä.
    Ps. Onko mitään tietoa, että shiiojen marssin aikaan viime viikolla Helsingin keskustassa, olisi ollut joku pomminpurkuoperaatio Pasilassa? Kummastakaan tapauksesta media ei kerro mitään. Eräs, mielestäni uskottava kurdi vakuutti näin käyneen, samalla ihmetellen valtamedian hiljaisuutta ko. asiasta. Poliisilta tuskin saa selvyyttä, oli motiivi sitten mikä tahansa. Jokatapauksessa totuus olisi kiva tietää, sillä epätietoisuudessa on ikävä elää, kuten pommienkin pelossa. Jos tää on totta, niin mikä ihmeen valta poliisilla on mediaan? Mieleeni tulee väkisinkin lähinnä Cosa Nostra (meidän asiamme), josta tosiaankin on syytä vaieta. Mene ja tiedä. – Toivottavasti eivät ole pian oven takana.

    Liked by 1 henkilö

  4. Johan on hyvät kk tulot sekasikiöillä. Tuo summa kun kerrotaan 30000 tulijalla niin ei mikään ihme että suomalaisilta lapsilta viedään lapsilisistä lähtien aina kelan karsimaan hoitorahaan asti saati sitten vammaisilta ja vanhuksilta. Ja pitäisi vielä ymmärtää ja ottaa mukaan yhteisöihin ja päiväkoteihin ja kouluihin näitä seksuaalisesta hätätilasta kärsiviä. Eikö nyt kukaan saa niitä rajoja kiinni ja eduskuntaa hajalle ettei täällä kohta Ruotsin ja Euroopan kaaos!!?
    Vittu paljo kiinnostaa taas työtä tehdä kun tietää maksavansa kamelinnussijoiden eväät!!

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s